Kuolemalla hetki ikuisuudessa osa 3

Jos et ole jo lukenut osa 1 ja osa 2.

Kaikki lähti kuolemasta, sen olemuksen ymmärtämisestä elämän kiertokulussa. Monesti emme anna tälle luonnolliselle osalle elämäämme, sille kuuluvaa arvostusta.  Sanat loppuvat kuoleman äärellä. Se on todellista, pysäyttävää ja lopullista. Illuusiomme ajan jatkuvuudesta kärsii kolauksen kuoleman äärellä. 

Kuolemaa sanotaan Harry Potter -kirjasarjassa Kuoleman varjelukset -kirjassa "vihollisista viimeisimmäksi." Onko kuolema vihollinen? Entä, jos se onkin tähän hetkeen ravisteleva ystävä? 

Suomalaisessa nykyisyydessä suhde kuolemaan on etäinen. Aivan kuin se olisi osanen elämästä irrotettuna. Juuri tämän vuoksi kuoleman kohtaaminen onkin haasteellista. Emme  osaa olla läsnä menehtyneen omaiselle. Surua ei välttämättä edes tarvitsisi olla kokemassa omaisen kanssa. Olisi täysin riittävää, jos saisi varmuuden elämän jatkumisesta elävien kanssa oman todellisuuden ollessa täysin jumissa kuoleman äärellä.

Nykyisellään kuolema on näkymätön ja pois korjattu ilmiö. Ei ole ihme, jos se vaikuttaa pelottavalta. Suuri tuntematon, jonka rajallisuuteen havahdumme sen osuessa kohdalle. Kuolema pysäyttää ajan lopullisesti. Yksinkertaisesti jonkun kohdalla aikaa ei enää ollut. Aika jatkuu alati eteenpäin, toisin kuin menehtynyt läheinen, jonka kohdalta sanotaan usein: "liian aikaisin."

Miksi liian aikaisin? 

Jokainen meistä elää täällä juuri yksilöllisesti tarkoitetun aikamme. Emme voi tietää, kuinka kauan tuo hetki kestää.  Jokainen poistuminen täältä tapahtuu juuri oikeaan aikaan, vaikka omaa itsekyyttämme emme osaisikaan näin suhtautua toisen menehtymiseen. Voimme havaita toisemme, itsemme sekä jo poistuneet kaikenlaisissa luonnonilmiöissä ympärillämme. 

Kukaan ei ole kuollut ennen kuin hänet unohdetaan. Toivottavaa olisi vaalia aiemmin eläneitä kunkin omissa muistossa. Valita mistä haluaa itselleen tärkeän poistuneen muistaa. Muistojen laatua ei voi valita. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta, jotka ovat myötävaikuttamassa olemassaolollaan muistojen syntymään. Silti kukin kohdallaan voi valita vaalia ihmistä itselleen sopivalla tavalla. Jopa niistä ikävistä elämisen myötä syntyneistä tapahtumista voi muovautua kauniita ikimuistoisia hetkiä, jotka on kokenut tietyn ihmisen myötävaikutuksesta. 

Aika ei edelleenkään paranna haavoja, vaan aktiivinen muutos itsessään. On osattava kohdata kuolema itsensä tasolla, jotta voi nähdä ilmiön elämää ylläpitävän vaikutuksen yksityiskohtaisesti ympärillään. Joskus on mentävä kauas, jotta voi nähdä lähelle. Lähimpänä omaa elämäänsä kuoleman vaikutus on pysäyttävintä.

Kuolema on elämän luonnollista kiertoa. Joka päivä aurinko väistyy kuun tieltä tai valo pimeän. Käsityksemme ajasta perustuu tähän vaihteluun. Toisin voisi sanoiksi pukea: auringon kuoleman myötä kuu nousee. Ikuisuuden iätön tanssi jatkuu yön ja päivän vaihtelussa tai vuorokauden ja vuodenaikojen.

Aurinko ja kuu: nämä kaksi muistuttavat Feenikslintua ajattomassa kehässään synny, elä kuole. Päivä ja yö toistavat aikakäsityksemme peruspilaria. Kunnes saapuu kierron hetki jolloin tärkeä ihminen ei enää olekaan jakamassa elämän kulkua, jota tallustelemme eksyksissä ollessamme perillä yksilöllisessä kohdassa elämässämme. 

Kuolema tuokin negatiivisiksi miellettyjä tunteita hyvinkin intensiivisesti esille. Elämän rajallisuus pysäyttää niille sijoilleen täysin. Pelilauta pyyhitään tyhjäksi, eikä revanssiin ole mahdollisuutta. Vaikka kuolema olisikin ollut odotettavissa, hetki jolloin sydän pysähtyy lopullisesti on aina yllätys. Äärellä  kuoleman sanat loppuvat, siihen päättyi kokonainen ihmiselämä. 

Ei ole enää mahdollisuutta luoda niitä uusia tulevia muistoja, joiden myötä jatkumo on todellinen ihmisen elämässä. Sukupolvet toistensa jälkeen kulkevat muistoissa 

Elämään olennaisesti kuuluu muutos olkoon se sitten yksilön kannalta hyvä tai huono. Muutos ei kysele: miltä sinusta tuntuu? Se vain tapahtuu. Emme voi laajemmassa mittakaavassa painaa jarrua. Omassa elämässään voi kyllä jäädä paikalleen, pysähtyneiseksi elämänmuodoksi, jonka todellisuuskin on sellainen.

Kuulostaa raadolliselta ajatella näin. Yhtäaikaa täysin todenmukainen näkemys elämän luonteesta. Yksilön näkökulmasta ajateltuna koko maailma pysähtyy kuolemaan. Toinen ei ole enää mukana jakamassa elämänmatkaa, jolla tallustelemme täällä eksyksissä ja perillä yhtäaikaa.