Aikuisten maailma on kummallinen paikka. Ollaan kuulemma oikeissa töissä, mutta kukaan ei loppujen lopuksi kerro mitä oikeat työt ovat. Oikeissa töissä saadaan ihan oikeeta rahaa palkaksi. Kertaakaan en ole kuullut väärien töiden tekijöiltä heidän tilipussinsa riittävästä painavuudesta.
Keitä ovat nämä väärien töiden tekijät? Ovatko he leikkitöissä vai väärissä töissä? Onko heidän tekemänsä työ vähempi arvoista kuin oikeiden töiden tekijöiden tekemä työ? Mikä on oikeaa työtä ja mikä väärää työtä? Onko olemassa leikkitöitä?
Yhteiskunnallisen aseman mukaan määräytyy tilipussin painavuus. Varmaankin monen mielestä voisi olla painavampikin nyssäkkä. Tämä sama seikka määrää sen myös kuinka suuri on ihmisarvosi tässä valtiossa. Nämähän ovat seikkoja mitään mitä kukaan ei saa sanoa ääneen suoraan varsinkaan. Kaikki tämä piiloutuu rakenteisiin, hienovaraisiin vihjauksiin asenteissa, katseissa, eleissä, ilmeissä ja yhteiskunnallisissa arvovalinnoissa. Median roolia ei pidä unohtaa: monesti näitä teemoja esitetään hyvin kapeasta katsantokannasta sekä yksipuolisesti. Arvomaailmamme yhteiskunnallisessa ilmapiirissä on monella tapaa täysin sairas ja kuvottava. Silti samassa yhteiskunnallisessa järjestelmässä tuomme heikoimmassa asemassa olevia, jotta he voivat roikkua mukana olemalla mahdollisesti ihmisarvoltaan joskus hyväksyttyjä täysipäiväisesti työssäkäyviä veronmaksajia, joiden tilipussin täyte tulee toisesta lähteestä kuin Kelalta.
Jos elämäntilanteesi on tällainen: hienoa voita taputtaa itseäsi olalle! Ihmisarvosi on hyväksytty yhteiskunnallisessa arvokeskustelussa!
On haastellista rakentaa elämää tai tulevaisuutta, jonka haluaa itselleen, kun todellisuus on tällainen, mitä sen on. Epäilen jo tässä vaiheessa, etten tule ikinä nostamaan eläkettä. Samaan aikaan olisi hyvä olla töissä ja säästää omia eläkepäiviään varten. Jos nyt ikinä sinne asti pääsen. Kustannukset nousevat samaan aikaan eli nykyisessäkin hetkessä jo joutuu sopeuttamaan elämäänsä vallitseviin oloihin. Valmiiksi jo koko ikänsä pienillä tuloilla ja viimeisen 10 vuotta tulonsiirroilla eläneenä muutenkin jo eläke tulee olemaan pienempi mahdollisesti riippuen muusta tulevasta työuran pituudesta, mitä en tässä vaiheessa elämääni tietenkään voi tietää.
Väistämättä tulonsiirtoihin on tulossa muutaman seuraavaan hallituskauden aikana suuria leikkauksia sekä julkisiin palveluihin. Terveydenhuoltomme on ollut jo kauan romahtamisen partaalla. Kriisi vaan syvenee entistä enemmän. Itse kykenen vielä toimimaan, toistaiseksi. Entäpä ne kaikki joilla ei ole ole tätä samaa luksusta kuin minulla? Kuka pitää heidän puoliaan? Jo nyt Suomi on täynnä esimerkkejä siitä kuinka heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä ei ole väliä. He ovat vain hintalappu valtion kassassa.
Niin olen itsekin.
On ymmärrettävää että pelko, huoli ja vastakkainasettelu lisääntyvät aikana jolloin epätietoisuutta on paljon. Tämä on ollut nähtävissä koko koronapandemian ajan. Pelon siemenen kylväminen on onnistunut. Olemme jakautuneet kahtia, ellemme jopa useampaan erilaiseen asemaan sen suhteen miten pandemia on meihin vaikuttanut. Jälkipolvien lasku sekä oma laskumme tästä ajasta on ja tulee olemaan valtava. Ensijaisesti pelko on tunteena todella kuluttava sekä energiaa vievä. Kyky elää kutistuu pelon alla olemattomiin.
Epävarmuus tuo mukanaan epäselkeyttä, jonka myötä pakka alkaa hajoilla, niin on jo käynyt. Moni olennaisista valtiomme peruspilareista on vaakalaudalla. Kahtena esimerkkinä mainittakoon ruokatuotantomme sekä sosiaali- ja terveysalamme palvelut.
Maksan mielelläni jatkossa mahdollisesti kiristettäviä veroja omalta osaltani. Silti en voi olla miettimättä tämän kaiken keskellä: onko tänä päivänä työelämä aidosti tavoittelemisen arvoista? Pikkuhiljaa, kun alkaisi olla edellytykset työnteolle olemassa, saa ympärillään koko ajan huomata, että yt:t ovat arkipäivää, työt pitäisi pystyä tekemään yhä pienemmillä resursseilla, kiire on jatkuva tekosyy laiminlyödä kaikenmaailman asioita ja sairastua ei saisi sillä työpaikka kärsii siitä. Ja kaiken tämän jälkeen pitäisi olla vielä lojaali työnantajalle: eli suomeksi ja suoraan epäkohdista ei saisi puhua. Vaikka tätä ei sanottaisikaan suoraan silti annetaan ymmärtää, että näin asia on.
Jos ei jää vanhuuseläkkeelle niin johan ennen sitä on mahdollisuus mahdottomalle työkyvyttömyyseläkkeelle. Ensimmäinen toimenpide on saada itselleen 300 päivän sairausloma. Tämähän myönnetään vain kolmen kuukauden pätkissä, vaikka hoitava lääkäri kirjoittasikin B-lausuntoon tarpeen pidemälle ajalle siitä myönnetään usein vain kahden tai kolmen kuukauden jakso. Eli tänä aikana on oltava uudelleen lääkärissä selittämässä samoja asioita omasta elämäntilanteestaan, joka ei ole muuttunut tässä ajassa kovinkaan paljoa. Hakemus on laitettava ajallaan, jotta toimeentulon turvaaminen on taattu. Miten oikeasti pitkäaikaisista terveysongelmista kärsivän ihmisen kuvitellaan parantuvan tällaisissa olosuhteissa?
Sitten ilmoittaudutaan työkkäriin työkyvyttömäksi työnhakijaksi, jotta jostain saa rahaa tämän 300 päivän jälkeen voidakseen juosta kaikenmaailman kissaristiäisissä, jotta ei vaan näyttäytyisi tilastoissa työttömänä työnhakijana eli työkyvyttömänä työnhakijana. Yksi olennainen peruselementti on taata ihmisen toimintakyvyn säilyminen, jottei päädytä tilanteeseen missä lopputuloksena olisi kotiinsa eristäytynyt yhteiskunnasta syrjäytynyt yksilö. Silti monetkaan työkkärin kolmannen palvelulinjan käyttämäni palvelut eivät ole olleet sitä mitä olisin tarvinnut. Olen monesti päätynyt kuntouttavan työtoiminnan (ainut aikanaan tarjottu palvelu) kautta tilanteisiin, joissa ryhmä ihmisiä keskenänsä valittaa elämänsä ongelmista ja palaavat samaan paikkaan uudestaan toistamaan edellä mainittua.
Työntekemisen suhteen pandemian aikainen elämä asetti työssäkäyvät ihmiset erilaiseen asemaan suhteessa toisiinsa riippuen ammattialasta, jonka ovat valinneet. Varmasti tuli paljon konkursseja sekä menojen supistamista. Luottotietojen menetys on kai ollut tänä aikana monelle tuttua. On saattanut olla tilanteessa, jossa on saanut ja joutunut tekemään enemmän töitä kuin jaksaa tai oman alan työtehtäviä on rajoitettu niin paljon, että siitä tuli mahdotonta. Tässä vaiheessa onkin ollut kätevää päivittää ihmisarvoaan uudelleen yhteiskunnalle sopivalla tavalla opiskelemalla lisää.
Jos olen oikein ymmärtänyt, oikeat työt ovat niitä mitä tekee DUUNARI eli ihminen, jonka työtehtäviä ei voida siirtää etätöiksi. Vääriä töitä tekevät ne kaikki joiden tilipussille voidaan olla aivan ihastuttavaan suomalaiseen tyyliin kateellisia. Edellisen lisäksi varsinkin kaikki erilaisten luovien alojen työntekijöiden pitäisi mennä oikeisiin töihin. Leikkitöissä taas ovat ihmiset, jotka syystä tai toisesta jäävät kokoaikaisen ja vakituisen työn ulkopuolelle. He voivat leikkiä töissä käyvää aikuista vain ja ainoastaan syystä, etteivät ole saaneet edellä kuvatun työsuhteen kaltaista työtä.
Silti päivitän ihmisarvoani yhteiskuntakelpoiseksi opiskelemalla itselleni ammattia. Ammatillinen perustutkinto ei tietenkään vastaa korkeakoulututkintoa tai ylioppilastodistusta. Lukion käyneiden ylioppilaiden arvostaminen yli ammatillisen perustutkinnon on historiastamme tuttu vanha tuhnu. Jäänne ajalta jolloin kansallista itsetuntoamme alettiin rakentaa. Kansa oli yhtenäistettävä sekä sivistettävä silloisen takapajulansa maineesta eurooppalaisten kansakuntien joukkoon. Tästä samasta syystä Kalevakin sai alkunsa.
Kirjallinen sivistys ei vielä tänäkään päivänä vastaa kokemuksiin pohjautuvaa itse analysoitua tietoa. Viisaus mikä kerääntyy aidosti eläessään maailmaa havainnoiden on paljon arvokkaampaa kuin tieteelliset tutkimukset tai opinnäytetyöt. Nuo ovat esimerkkejä siitä miten kykenee jäsentämään omaksumaansa tietoa toisin sanoin kopioimatta suoraan lähteestä. Kuitenkin nämä tutkimusmetodit ovat yhteinen konsensus puolueettomuudesta.
Opiskelijana törmää puun ja kuoren väliin. Juuri tätä uutta koulutukseensa pohjautuvaa tietoa toivottaisiin vietävän työpaikoille. Siellä törmää rakenteiden ja asenteiden muutoksen hitauteen. Asenteissa (jos on aitoa motivaatiota) on huomattavasti helpompaa muuttaa kuin rakenteita. Ne ovat tapoja toimia yhteisesti sopimamme lain puitteissa. Jotkin rakenteelliset muutokset saattavat vaatia jopa lain muuttamista. Tästä mainittakoon esimerkkinä vaikkapa tasa-arvoinen avioliittolaki: yhtälaisen naimaoikeuden saamiseksi tehtiin lakimuutoksia.
Surullista todeta työelämän ulkopuolella olleena kuvatun kaltaisena työelämä minulle näyttäytyy. En haluaisi sanoa näin, siltikään en peru sanojani muuten valehtelisin. Toivon lämpimästi että kuvatun kaltainen maailma ei aidosti ole totta. Parhaiten ennekkoluuloistani vapaudun pohtimalla niitä sekä kirjoittamalla. Vieläkään en ole aivan varma, onko työelämään päätyminen aidosti tavoiteltava asia.
Suurin pohdinnan aiheeni on: milloin ja missä tässä kaikessa on tilaa ihmisyydelle?
