torstai 22. joulukuuta 2022

Miten media muovaa käsitystämme todellisuudesta?

Iltapäivälehdet keräävät mahdollisimman paljon klikkejä otsikoillaan. Välillä tuntuu ettei, niillä ole mitään tekemistä asiasisällön kanssa. Retostellaan mahdollisimman raflaavilla sekä mässäävillä tavoilla kertoa erilaisista aiheista. Eikä ihmisten parisuhteet ole tässä kohtaa poikkeus. 


Monesti olen miettinyt: miksi meidän tarvitsee tietää vastaavia asioita toisen rakkauselämästä tai sen päättymisestä. Kuinka moni aidosti haluaa omat kasvonsa komeilemaan esimerkiksi 7 päivää -lehden tai Hymyn kanteen? Eipä kyllä Iltalehti tai Iltasanomatkaan poikkkea tästä kovinkaan paljoa tavoillaan luoda mediasisältöä. 

Kaksi ensimmäistä lehteä kirjoittelevat puhtaasti juoruja ihmisten elämistä. Tässä mielessä elämme jatkuvasti ilmapiirissä, jossa toivotaan toisen ihmisen mokaavan tai jotenkin muuten pilaavan maineensa, jotta voimme lukea siitä lehtien sivuilta. Sairasta vai mitä?  Uteliaisuudestani olen Seiskaa muutaman kerran lukenut, kunnes ymmärsin millaista lehden sisältö pääasiallisesti on. 

Silloin, kun meni todella huonosti kulutin kyllä Seiskan tuottamaa viihdesisältöä paljonkin. Sain kai lohtua siitä että toisillakin ihmisillä menee huonosti, vaikken toimintaani ymmärtänytkään lohdun hakemiseksi. 


Kaiken hässäkän keskellä saattaa unohtua ihmisyys...

Katsoin jonkin aikaa sitten Yle Areenasta dokumenttisarjan "Politiikka Suomi." Tämä laajensi omaa ymmärystäni. Olin itsekin unohtanut poliitikkojen olevan ihmisiä. Heidän arkensa on hyvin kaukana omastani. Samalla niin inhimillistä sekä samana aikaan niin raadollista unohtaa toisen ihmisyys. Kosketuspintaa ihmisellä on eniten asioihin sekä ilmiöihin, jotka koskettavat hänen omaa elämäänsä.

Sarjassa käsitellään politiikassa mukana olemista useammalta eri tasolta. Eri puolueiden kärkinimet, useimmiten puolueensa puheenjohtajat tai ministereinä toimineet valottavat aidosti: mitä on toimia Suomen poliittisella kentällä? 

Itseäni suuresti koskettaneessa jaksossa Matti Vanhanen kertoo, kuinka Susanna Ruususen kanssa käyty oikeustaistelu vaikutti hänen hyvinvointiinsa. Hän tuo esille loistavasti, kuinka hän osasi ylläpitää narratiivia, jonka mukaan hänestä tuli kansalle näkyvä median välityksellä.  Hän sai luotua uskottava tarinan pääministerikaudellaan roolistaan koko kansan pääministerinä.

Poliitikolle olennaista on tehdä itsensä tunnetuksi koko kansalle. Puheenjohtajiksi puolueissaan päässeet henkilöt saavat huomattavasti enemmän palstatilaa kuin moni muu politiikassa mukana oleva.  Heidän tekemisensä ovat todella suurennuslasin alla. Voisin kuvitella, että samaan aikaan, kun päänimisteri pieraisee keltaisen lehden toimittajat ovat tekemässä, jos siitä suurta sensaatiohakuista otsikkoa, jolla ei ole mitään tekemistä leipätekstin asiasisällön kanssa.


Varsinkin mediaan liittyvät puheenvuorot sarjassa toivat mieleen vahvasti vainoamisen ja ajojahdin. Itse lähinnä ihmettelen kenen moraali antaa myöden tehdä töitä vastaavilla tavoilla. Ja miksi kansalla tulisi olla oikeus tietää? Presidenttikautensa loppuvaiheissa Urho Kekkonen oli sairas. Jaksossa kerrotaan kuinka häntä jäljitettiin sekä häntä jahdattiin lähes kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudesta julkisilla paikoilla. Yksi näistä paikoista oli hänen kotipihansa portti, tietenkin autotien puolelta.

On todella kuvottavaa ja samalla mielenkiintoista katsoa näitä pätkiä omasta historiastamme. En ole itse elänyt Kekkosen aikana, synnyin vasta sen jälkeen. Ainoastaan kirjoista ja erilaisista dokumenteista olen nähnyt hänen kasvonsa. Samaan aikaan kun herää syvä kunnioitus edesmennyttä valtion päämiestä kohden, en voi olla ajattelematta mitä tämä median ajojahti teki hänen mielenterveydelleen tilanteessa jossa hän oli jo valmiiksi heikossa asemassa terveydentilansa vuoksi. 

Joukko hävyttömän ja kuvottavan uteliaita ihmisiä ovat jatkuvasti kyttäämässä mitä tapahtuu, jotta siitä voisi kertoa eteenpäin. Vain ja ainoastaan, siksi että tämä koetaan oikeudeksi tiedottaa eteenpäin. Entä jos olisikin menty Maunon kuolinvuoteelle ilkkumaan Tellervolle, että saitpas ansioisi mukaan? Vai olisiko vielä mehukkaampaa ollut kuvata juuri presidentin viimeiset henkäykset ennen kuin sydän lakkaa lyömästä?

Olisiko tänä päivänä vastaanvan kaltainen sairas toiminta yleisesti hyväksyttyä?


Onhan se eri tavalla vain. Tällä kertaa uhrina ovat viinaan menevät suomalaiset. Tempparit ovat yksi loistava esimerkki aikamme tavoista tulla vapaaehtoisesti hyväksikäytetyksi. Sarjaan hakeutui usein ihmisiä, joilla oli parisuhteessaan jo muutenkin vaikeaa. Formaatin aikana nämä pariskunnat pohtivat runsaan alkoholin kanssa: onko tämä juuri se mitä haluan elämältäni? Ohjelmaa katsoessa olen ymmärtänyt osallistujien haasteiden olevan aivan muissa asioissa kuin nykyisissä parisuhteissaan.

Jälleen kerran tehdään mediasisältöä siitä kuinka jollakulla ei elämässä ole asiat kohdallaan. Siitä saa revittyä paljon enemmän juonen käänteitä sekä draamaa, jonka takia katsoja päätyykin kuluttamaan juuri kyseistä sisältöä. On todella inhottavaa ajatella että näiden ohjelmaan osallistuneiden ihmisten elämiä käsiteltiin omana aikanaan koko Suomen laajuisesti. Ja sen jälkeen eri poppoo vääntääkin jälleen sensaatiohakuiset otsikot siitä mitä onkaan tapahtunut.


Meitä ympäröi jatkuvasti tuotettu sisältö

Olemme jatkuvasti monenlaisen mediasisällön ympäröimiä. Väistämätöntä onkin, että tämä muokkaa käsitystämme ympäröivästä. On yllättävänkin helppoa jäädä kiinni omaan narratiiviinsa kyseenalaistamatta sitä. Varsinkin jos miettii sosiaalisen median sisältöä jolla on kasvavassa määrin entistä suurempi sekä vaikuttavampi rooli.  Somessa voimme valita millaista sisältöä kulutamme ja mille emme  anna aikaamme. Olemme löytäneet keinon olla yhtä virtuaalisessa todellisuudessa monin eri tavoin.

Sen ovat huomanneet myös yrittäjät, joiden tuotteista tehdään jatkuvasti somevaikuttajien toimesta kaupallisia yhteistöitä. Monilla seuraamillani vaikuttajilla on ollut periaatteena kyseisen yhteistyön soveltuvuus omiin arvoihin. Tässä mielenkiintoinen seikka onkin. kuinka avoimesti ja millä keinoin nämä yritykset tuovat arvopohjan toiminnassaan esille. Varsinkin, jos kyse on isosta organisaatiosta. 

Voidaanko silloin aidosti luvata, että jokainen työntekijä allekirjoittaa arvopohjan, jolle yrityksen toiminnan viestitään perustuvan? 

Ja miten tämän arvopohjan todennetaan olevan osana organisaation toimintaa?


Eipä tarvitse mennä ajassa kovinkaan kauaa taaksepäin, kun netti puhelimessa oli vielä haave. Netin saapuminen puhelimeen on muokannut meille saatavilla olevaa mediasisältöä sekä sen kuluttamista olennaisesti. Yksi ja sama laite kulkeutuu mukanamme kaikkialle, kuten jo kannettavakin tietokone tänä päivänä. On jo lähes oletuksen omaista, että nykyään ei selviä ilman jompaa kumpaa tai molempia.

Kaikella tuotetetulla sisällöllä on jokin tarkoitus. Tämän myötä löytyy jokin etukäteen pohdittu näkökulma tai useampia, joita käsitellään yhtäaikaa. Puolueetonta tuotettua sisältöä ei ole olemassakaan, vaan jokin tietty tarkoitusperä täyttyy, kun sisältö on julkaistu yleisön saataville. Taustalla on olemassa jokin tietty vaikuttava taho, joka hyötyy sisällön julkaisemisesta juuri sellaisessa muodossa kuin se on julkaistu.

On yllättävänkin helppoa jäädä kuluttamaan mediasisältöä ruudulta, vaikka todellisuudessa saattaisikin olla jotain muuta tekemistä. Sisältö ikään kuin vetää puoleensa voimakkaasti ja siinä sitten nauliintuu ruudun ääreen perseelleen. Itse en vuosia sitten halunnut vuosia sitten kotiini televisiota juuri tästä syystä. En halunnut sitä teennäiseksi sosiaalisen kanssakäymisen välineeksi. Ironista kyllä sen täydennykseksi on tullut älypuhelin ja läppäri tänä päivänä.


Entä jos eläisimme ilman mediaa?

Todennäköistä olisi, että tarpeemme kuluttaa vähenisi, sillä emme saisi jatkuvasti eteemme sisältöä, jonka ainut tarkoitus on muokata mielikuvaamme: mitä tarvitsen? Iso osa nykyisestä tavastamme olla, ei toimisi, sillä eri tuotteiden tai palveluiden sijoittelukin jo  elokuvissa tai tv-sarjoissa perustuu näkyvyyteen. 

Maksettua tuotesijoittelua on ollut jo pitkään tv-sarjoissa sekä elokuvissa. Samaa sisältöä näkyy siinä muutaman minuutin mittaisella mainoskatkolla. Olen yrittänyt monta kertaa "välttyä" mainoksilta sekä mainnonnalta, tästä syystä. Harvemmin siinä kuitenkaan onnistuen, koska haluan nähdä sarjaa tai elokuvaa juuri siitä hetkestä, kun tauko on ohitse. 

Ymmärrän, että mainoskanavilla tuetaan tietyn mediatalon toimintaa kuten, vaikka Nelonen median. En siltikään tykkää, että itseäni ympäröi jatkuvasti tarkoitushakuiset yritykset muuttaa käytöstäni heidän tavoittelemaansa suuntaan.

Ilman median sisältöä kertoisimme tarinoita toisella tavalla. Kokoontuisimme yhteen saman pöydän ääreen puhumaan toisillemme. Kohtaamaan toisemme siinä arkisen aherruksen ohessa. Ei olisi luotua tarvetta olla riippuvainen näin monista nykyisellään tuntemistamme asioita. Voisimme palata lähemmäs luontoa, juurillemme, mistä olemme alunperin. 

Palaisimme aikaan, jossa kuluttaisimme sen mitä tarvitsemme. Todennäköisesti emme enempää. Saattaisimme unohtaa minkälaisia haasteita tässä ajassa on. Ottaa oman paikan  siinä, mihin oma matka onkaan tarkoitettu. Ainakin sen löytäminen olisi todennäköisesti helpompaa, sillä ei olisi kaikenlaista hälinää ja epämääräistä kaaosta heti käden ulottuvilla.

Löytäisimme omat juuremme maasta ja olemisesta tässä ajassa. Ei olisi ulkopuolelta luotua painetta pakosta saadaan aikaan jotain elämässään. Eläisimme itselle sopivan kokoisessa yhteisössä, jonka kanssa elämä kokonaisuudessaan tulisi jaetuksi. 

Kellon tikityksellä ei olisi merkitystä, vaan voisi rauhassa unohtaa miten aikaa mitataan. Ainut tarpeellinen mittari ajalle olisi yön sekä päivän vaihtelu sekä vuodenaikojen syklisyys. Voisi kääntää sisäisen kellonsa luontoon. Siihen rytmiin, mitä Luonto Äiti noudattaa. Neljää selkeää isoa muutosta sekä sovittaa elämänsä niiden mukaan. 

Sitähän opiskelen jo nyt jokaisena kuluvana vuoden aikana. On todella lohduttavaa niinä hetkinä, kun sisällä myrskyää luottaa puihin. Ne ovat minua paljon viisaampia sekä eläneet paljon pidempään. Heidän huomaansa on turvallista kääntyä. Rakastan heitä. Kotikaupungissani on monta spesiaalia puuta. He elävät muistoissani kuten moni muukin elollinen. Jokainen heistä on ystäväni.

Työpöytäni on ikkunan edessä. Rakastan katsella ulos, kun teen töitä. Olen jo tälle keväälle toivottanut tervetulleiksi tiaiset💗 Joskaan en ole tunnistanut täsmällistä lajia. Joutsenien ensimmäisistä äänistä keväällä olen ollut iloinen. Suurimman ilon tähän mennessä ovat tuoneet vakioystäväiseni, puurotat. Äärettömän söpöjä kavereitahan ne ovat. Tosin muille kanssalajeilleen oravat ovat todella haitallisia. Joten heidän uudeksi lajinimekseen tuli puurotta. 

tiistai 29. marraskuuta 2022

Unessa varren marras


Antautuminen nautinnolle on kokonaisvaltaista,

hyppää pois tietoisen mielen tarinoista.


Iho kankaana, jolle piirtyy nautinto.

Merkkejä autuaasta antautumisesta aistien varaan.


Voimakas intohimo saa: 

suutelemaan, maistamaan,

koskettamaan ja huutamaan.


Samalla alistuen voimakkaamman tahtoon,

vallan alle luottaen yhteiseen hetkeen.


Vielä vähän, hiukan pidemmälle 

sormet löytävät mielihyvän lähteen.



Liike toistuu uudelleen ja uudelleen.

Niin monta kertaa, että hiljaisuus rikkoutuu

antautuessaan olemaan yhtä.


Luomisen kiihko on läsnä kehollisuudessa.

Puristava voima tiivistyy sormien ympärille.


Silloin voi kuvitella olevansa vettä, 

joka suihkussa hyväilee vartaloa.


Monta lähdettä, ne kaikki haluaa kokea.

Äänet kaikuvat välittöminä, aitoina.

Ulkopuolisista kuulijoista ei tarvitse välittää.


Estottomana kiiman värittämät intohimoiset 

äänet kaikuvat yleisöstä.


Äänen luonnollinen olemus on valmis 

antautumaan käsien loputtoman 

uteliaalle seikkailulle iholla.


Äänet löytävät tiensä tajuntaan.


Alkukantaisuuden sävyissä 

esiin tulevat matalat urahdukset 

sekä korkeat voihkaisut.



Intohimoinen nautinto valtaa kaikki aistit.


Kaikin mahdollisin tavoin kiihottuneisuus

on läsnä kahden vartalon yhteisessä kielessä.


Himon tuottaa mielihyvää molemmin puolin 

annettaessa ja vastaanottaessa.


Tietoisille ajatuksille ei ole tilaa.


Yli järjellisen käsityksen täyttyy 

nautinnosta ja äänestä. 


Roihuava haluilleen antautuminen  

syventää kehollista kontaktia 

ennen kokemattomilla tavoilla.


Himollisessa tunnetilassa 

sisältä virtaa lämpö. 


Roihu ilmentää viidennen aistin kieltä.

Yhteinen sanaton kokemus on 

herkistymisen kokonaisvaltaisuutta.



Iho väreilee kevyestä puhalluksesta.


Kämmen painautuu muotoon, 

kaiken keskellä tuntuu anatomia.


Anatomian luonnollisuus on hipoo täydellisyyttä.


Miten se voikaan olla aistikas?


Miten se kutsuukaan 

koskettamaan, tuntemaan aistillisesti 

jokaikisen hetken kehollisessa kontaktissa?


Virtaava vesi, jättää pisaroita iholle.


Suljettujen silmien takana

eläytyy valuvaan veteen iholla.


Veden joustavuus vie nautinnon 

syvemmälle kuin aiemmin.

Olla vetenä toisen iholla.


Mahdollisuus päästä muuten ulottumattomiin,

Olla vetenä toisen iholla.




torstai 8. syyskuuta 2022

Heissulin pienen pieni minä!

Olet kertonut minulle jo hieman itsestäsi, siis opettelet olemaan ihminen ja toivut päivä kerrallaan. Haasteita on olemassa vielä paljon ja toivon sinun ymmärtävän, että olen keskeneräinen. Viillot ja säröt on tehty kauan sitten. Kannan sitä kaikkea: jokaista sanaa ja tekoa, mukanani. Toiset päivät ovat huonompia ja toiset parempia. Olisi hienoa, jos kykenisit ymmärtämään tämän. En aina itsekään ymmärrä, mistä on kyse, vaikka pyrinkin siihen. 

Olisi upeaa, kun elämä olisi kanssasi elämisen arvoista ja hauskaa. Haluan ettei kukaan meistä vajoa ottamaan toisiamme itsestäänselvyytenä tai että ettei yhteinen elämämme tiivisty muutamaksi murahteluksi päivässä tai yhteiseksi hiljaiseksi ruokailuksi. silloin tällöin kiireen vuoksi. Elämästämme ei saa kadota sisältö. Haluan viettää kanssasi spontaaneja hetkiä, joiden kauneus alkaa meistä kahdesta. Juuri siitä olemisen kauneudesta mitä elämä kanssasi on.



Tiedän että haluat nähdä maailmaa kaikissa väreissä ja tilanteissa, joissa löydät minut turvallisesti viereltäsi. Jos minusta on kyse: olen valinnut sinut rakas lapseni. Toivon että uskot ja luotat siihen. Opettele luottamaan tähän omalla tahdillasi. Olkaamme toisillemme perhe. Turvan tunne on itselleni todella tärkeä. En ole monestikaan saanut sitä kokea: kaipaan ja tarvitsen turvaa todella paljon. Saatat kokea minutkin uhkana toisinaan, silloin kyse on turvattomasta menneestä, mikä saa selviytymisvaihteen silmään eli “taistele tai pakene” -reaktion. Olen hän joka pakenee. Tämä on keino jolla olet tähän mennessä selvinnyt. Turva on asia, johon kiinnität erityisen paljon huomiota.


Haluan tietää ja vahvistua itsetuntemuksestani koko ajan lisää. Haluat varmasti tietää olevasi turvassa ja rakastettu. Opimme aikanaan luottamaan toisiimme. Sinä olet sisäinen lapseni, jonka kanssa haluan vaalia ja arvostaa jakamaani elämää. Olet antanut kaiken itsestäsi näkyväksi voidakseni ottaa sinut syliin ja kuunnella sekä kohdata sinut keskeneräisenä. Istutaan yhdessä toistemme kanssa sylikkäin juuri niin kuin olet jo liian monta kertaa vain haaveillut.  Lupaan aikuisena sinulle, ettet tule kertaakaan jäämään enää vajaaksi niistä tarpeista mitä sinulla on. Ihmetellään yhdessä uusia päiviä vahvasti kahdestaan. Opetellaan tunteita yhdessä kuitenkaan noudattamatta jokaista hassua impulssia, mikä mieleen putkahtaa. 


Kirjoitellaan toiste lisää 

rakkain terveisin 

Aikuinen sinulle, lapseni.




lauantai 13. elokuuta 2022

Häpeä


Häpeästä pidetään lujaa kiinni.

Ei kai kukaan vain nähnyt?

On usein ensimmäinen ajatus:

kaatuessa tai ilmaistessa tunteita


Häpeän vuoksi 

emme salli itsemme

olla ihmisiä toisillemme.


Häpeä on opittua.

Lapsina emme 

luonnostaan häpeä.



Häpeän vuoksi 

on oltava täydellinen

ei voi epäonnistua.


Joku voi nähdä toisen 

opettelemassa oppimista.


Häpeä jättää näkymättömäksi.

On aika taas kadota 

olemaan olematta taas hetken.


Häpeä ruokkii kohtaamattomuutta

oman itsensä kanssa.


Mitä jää vaille?


Hetkiä jolloin on tärkeää 

sanoittaa itsensä todeksi.


Itseensä ulkopuolelta 

kasvatettu häpeä 

luo tarpeen vaieta.


Häpeä luo vaikenemisen

omaksi turvakseen.

Tietämättömyys on paras puolustus.


Kenen häpeää kantaa mukanaan?


Miltä osin ja millä tavoin se on yhteistä?



Häpeä tuo mukanaan haukkumisen sanat.

Ensimmäinen teko epäonnistuessaan

on syyllistää itseään vielä surkeammaksi

ja huonommaksi kuin todellisuudessa onkaan.


Häpeä vie äänen ja jättää ajatukset,

jotka ovat kaunaisia itseään kohtaan 

oman virheensä vuoksi,

kun kaatoi lasillisen maitoa pöydälle.


Opettelemalla oppimista 

jokainen epäonnistuu joskus.

Sanat ovat kaukana ymmärtämisestä.

torstai 28. heinäkuuta 2022

Oikeat, väärät ja leikkityöt - mikä näistä on todellinen?

 Aikuisten maailma on kummallinen paikka. Ollaan kuulemma oikeissa töissä, mutta kukaan ei loppujen lopuksi kerro mitä oikeat työt ovat. Oikeissa töissä saadaan ihan oikeeta rahaa palkaksi. Kertaakaan en ole kuullut väärien töiden tekijöiltä heidän tilipussinsa riittävästä painavuudesta.

Keitä ovat nämä väärien töiden tekijät? Ovatko he leikkitöissä vai väärissä töissä? Onko heidän tekemänsä työ vähempi arvoista kuin oikeiden töiden tekijöiden tekemä työ? Mikä on oikeaa työtä ja mikä väärää työtä? Onko olemassa leikkitöitä?
Yhteiskunnallisen aseman mukaan määräytyy tilipussin painavuus. Varmaankin monen mielestä voisi olla painavampikin nyssäkkä. Tämä sama seikka määrää sen myös kuinka suuri on ihmisarvosi tässä valtiossa. Nämähän ovat seikkoja mitään mitä kukaan ei saa sanoa ääneen suoraan varsinkaan. Kaikki tämä piiloutuu rakenteisiin, hienovaraisiin vihjauksiin asenteissa, katseissa, eleissä, ilmeissä ja yhteiskunnallisissa arvovalinnoissa. Median roolia ei pidä unohtaa: monesti näitä teemoja esitetään hyvin kapeasta katsantokannasta sekä yksipuolisesti. Arvomaailmamme yhteiskunnallisessa ilmapiirissä on monella tapaa täysin sairas ja kuvottava. Silti samassa yhteiskunnallisessa järjestelmässä tuomme heikoimmassa asemassa olevia, jotta he voivat roikkua mukana olemalla mahdollisesti ihmisarvoltaan joskus hyväksyttyjä täysipäiväisesti työssäkäyviä veronmaksajia, joiden tilipussin täyte tulee toisesta lähteestä kuin Kelalta.



Jos elämäntilanteesi on tällainen: hienoa voita taputtaa itseäsi olalle! Ihmisarvosi on hyväksytty yhteiskunnallisessa arvokeskustelussa!
On haastellista rakentaa elämää tai tulevaisuutta, jonka haluaa itselleen, kun todellisuus on tällainen, mitä sen on. Epäilen jo tässä vaiheessa, etten tule ikinä nostamaan eläkettä. Samaan aikaan olisi hyvä olla töissä ja säästää omia eläkepäiviään varten. Jos nyt ikinä sinne asti pääsen. Kustannukset nousevat samaan aikaan eli nykyisessäkin hetkessä jo joutuu sopeuttamaan elämäänsä vallitseviin oloihin. Valmiiksi jo koko ikänsä pienillä tuloilla ja viimeisen 10 vuotta tulonsiirroilla eläneenä muutenkin jo eläke tulee olemaan pienempi mahdollisesti riippuen muusta tulevasta työuran pituudesta, mitä en tässä vaiheessa elämääni tietenkään voi tietää.
Väistämättä tulonsiirtoihin on tulossa muutaman seuraavaan hallituskauden aikana suuria leikkauksia sekä julkisiin palveluihin. Terveydenhuoltomme on ollut jo kauan romahtamisen partaalla. Kriisi vaan syvenee entistä enemmän. Itse kykenen vielä toimimaan, toistaiseksi. Entäpä ne kaikki joilla ei ole ole tätä samaa luksusta kuin minulla? Kuka pitää heidän puoliaan? Jo nyt Suomi on täynnä esimerkkejä siitä kuinka heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä ei ole väliä. He ovat vain hintalappu valtion kassassa.
Niin olen itsekin.


On ymmärrettävää että pelko, huoli ja vastakkainasettelu lisääntyvät aikana jolloin epätietoisuutta on paljon. Tämä on ollut nähtävissä koko koronapandemian ajan. Pelon siemenen kylväminen on onnistunut. Olemme jakautuneet kahtia, ellemme jopa useampaan erilaiseen asemaan sen suhteen miten pandemia on meihin vaikuttanut. Jälkipolvien lasku sekä oma laskumme tästä ajasta on ja tulee olemaan valtava. Ensijaisesti pelko on tunteena todella kuluttava sekä energiaa vievä. Kyky elää kutistuu pelon alla olemattomiin.
Epävarmuus tuo mukanaan epäselkeyttä, jonka myötä pakka alkaa hajoilla, niin on jo käynyt. Moni olennaisista valtiomme peruspilareista on vaakalaudalla. Kahtena esimerkkinä mainittakoon ruokatuotantomme sekä sosiaali- ja terveysalamme palvelut.

Maksan mielelläni jatkossa mahdollisesti kiristettäviä veroja omalta osaltani. Silti en voi olla miettimättä tämän kaiken keskellä: onko tänä päivänä työelämä aidosti tavoittelemisen arvoista? Pikkuhiljaa, kun alkaisi olla edellytykset työnteolle olemassa, saa ympärillään koko ajan huomata, että yt:t ovat arkipäivää, työt pitäisi pystyä tekemään yhä pienemmillä resursseilla, kiire on jatkuva tekosyy laiminlyödä kaikenmaailman asioita ja sairastua ei saisi sillä työpaikka kärsii siitä. Ja kaiken tämän jälkeen pitäisi olla vielä lojaali työnantajalle: eli suomeksi ja suoraan epäkohdista ei saisi puhua. Vaikka tätä ei sanottaisikaan suoraan silti annetaan ymmärtää, että näin asia on.

Jos ei jää vanhuuseläkkeelle niin johan ennen sitä on mahdollisuus mahdottomalle työkyvyttömyyseläkkeelle. Ensimmäinen toimenpide on saada itselleen 300 päivän sairausloma. Tämähän myönnetään vain kolmen kuukauden pätkissä, vaikka hoitava lääkäri kirjoittasikin B-lausuntoon tarpeen pidemälle ajalle siitä myönnetään usein vain kahden tai kolmen kuukauden jakso. Eli tänä aikana on oltava uudelleen lääkärissä selittämässä samoja asioita omasta elämäntilanteestaan, joka ei ole muuttunut tässä ajassa kovinkaan paljoa. Hakemus on laitettava ajallaan, jotta toimeentulon turvaaminen on taattu. Miten oikeasti pitkäaikaisista terveysongelmista kärsivän ihmisen kuvitellaan parantuvan tällaisissa olosuhteissa?

Sitten ilmoittaudutaan työkkäriin työkyvyttömäksi työnhakijaksi, jotta jostain saa rahaa tämän 300 päivän jälkeen voidakseen juosta kaikenmaailman kissaristiäisissä, jotta ei vaan näyttäytyisi tilastoissa työttömänä työnhakijana eli työkyvyttömänä työnhakijana. Yksi olennainen peruselementti on taata ihmisen toimintakyvyn säilyminen, jottei päädytä tilanteeseen missä lopputuloksena olisi kotiinsa eristäytynyt yhteiskunnasta syrjäytynyt yksilö. Silti monetkaan työkkärin kolmannen palvelulinjan käyttämäni palvelut eivät ole olleet sitä mitä olisin tarvinnut. Olen monesti päätynyt kuntouttavan työtoiminnan (ainut aikanaan tarjottu palvelu) kautta tilanteisiin, joissa ryhmä ihmisiä keskenänsä valittaa elämänsä ongelmista ja palaavat samaan paikkaan uudestaan toistamaan edellä mainittua.


Työntekemisen suhteen pandemian aikainen elämä asetti työssäkäyvät ihmiset erilaiseen asemaan suhteessa toisiinsa riippuen ammattialasta, jonka ovat valinneet. Varmasti tuli paljon konkursseja sekä menojen supistamista. Luottotietojen menetys on kai ollut tänä aikana monelle tuttua. On saattanut olla tilanteessa, jossa on saanut ja joutunut tekemään enemmän töitä kuin jaksaa tai oman alan työtehtäviä on rajoitettu niin paljon, että siitä tuli mahdotonta. Tässä vaiheessa onkin ollut kätevää päivittää ihmisarvoaan uudelleen yhteiskunnalle sopivalla tavalla opiskelemalla lisää.

Jos olen oikein ymmärtänyt, oikeat työt ovat niitä mitä tekee DUUNARI eli ihminen, jonka työtehtäviä ei voida siirtää etätöiksi. Vääriä töitä tekevät ne kaikki joiden tilipussille voidaan olla aivan ihastuttavaan suomalaiseen tyyliin kateellisia. Edellisen lisäksi varsinkin kaikki erilaisten luovien alojen työntekijöiden pitäisi mennä oikeisiin töihin. Leikkitöissä taas ovat ihmiset, jotka syystä tai toisesta jäävät kokoaikaisen ja vakituisen työn ulkopuolelle. He voivat leikkiä töissä käyvää aikuista vain ja ainoastaan syystä, etteivät ole saaneet edellä kuvatun työsuhteen kaltaista työtä.


Silti päivitän ihmisarvoani yhteiskuntakelpoiseksi opiskelemalla itselleni ammattia. Ammatillinen perustutkinto ei tietenkään vastaa korkeakoulututkintoa tai ylioppilastodistusta. Lukion käyneiden ylioppilaiden arvostaminen yli ammatillisen perustutkinnon on historiastamme tuttu vanha tuhnu. Jäänne ajalta jolloin kansallista itsetuntoamme alettiin rakentaa. Kansa oli yhtenäistettävä sekä sivistettävä silloisen takapajulansa maineesta eurooppalaisten kansakuntien joukkoon. Tästä samasta syystä Kalevakin sai alkunsa.

Kirjallinen sivistys ei vielä tänäkään päivänä vastaa kokemuksiin pohjautuvaa itse analysoitua tietoa. Viisaus mikä kerääntyy aidosti eläessään maailmaa havainnoiden on paljon arvokkaampaa kuin tieteelliset tutkimukset tai opinnäytetyöt. Nuo ovat esimerkkejä siitä miten kykenee jäsentämään omaksumaansa tietoa toisin sanoin kopioimatta suoraan lähteestä. Kuitenkin nämä tutkimusmetodit ovat yhteinen konsensus puolueettomuudesta.



Opiskelijana törmää puun ja kuoren väliin. Juuri tätä uutta koulutukseensa pohjautuvaa tietoa toivottaisiin vietävän työpaikoille. Siellä törmää rakenteiden ja asenteiden muutoksen hitauteen. Asenteissa (jos on aitoa motivaatiota) on huomattavasti helpompaa muuttaa kuin rakenteita. Ne ovat tapoja toimia yhteisesti sopimamme lain puitteissa. Jotkin rakenteelliset muutokset saattavat vaatia jopa lain muuttamista. Tästä mainittakoon esimerkkinä vaikkapa tasa-arvoinen avioliittolaki: yhtälaisen naimaoikeuden saamiseksi tehtiin lakimuutoksia.

Surullista todeta työelämän ulkopuolella olleena kuvatun kaltaisena työelämä minulle näyttäytyy. En haluaisi sanoa näin, siltikään en peru sanojani muuten valehtelisin. Toivon lämpimästi että kuvatun kaltainen maailma ei aidosti ole totta. Parhaiten ennekkoluuloistani vapaudun pohtimalla niitä sekä kirjoittamalla. Vieläkään en ole aivan varma, onko työelämään päätyminen aidosti tavoiteltava asia.

Suurin pohdinnan aiheeni on: milloin ja missä tässä kaikessa on tilaa ihmisyydelle?