Miten media muovaa käsitystämme todellisuudesta?

Iltapäivälehdet keräävät mahdollisimman paljon klikkejä otsikoillaan. Välillä tuntuu ettei, niillä ole mitään tekemistä asiasisällön kanssa. Retostellaan mahdollisimman raflaavilla sekä mässäävillä tavoilla kertoa erilaisista aiheista. Eikä ihmisten parisuhteet ole tässä kohtaa poikkeus. 

Monesti olen miettinyt: miksi meidän tarvitsee tietää vastaavia asioita toisen rakkauselämästä tai sen päättymisestä. Kuinka moni aidosti haluaa omat kasvonsa komeilemaan esimerkiksi 7 päivää -lehden tai Hymyn kanteen? Eipä kyllä Iltalehti tai Iltasanomatkaan poikkkea tästä kovinkaan paljoa tavoillaan luoda mediasisältöä. 

Kaksi ensimmäistä lehteä kirjoittelevat puhtaasti juoruja ihmisten elämistä. Tässä mielessä elämme jatkuvasti ilmapiirissä, jossa toivotaan toisen ihmisen mokaavan tai jotenkin muuten pilaavan maineensa, jotta voimme lukea siitä lehtien sivuilta. Sairasta vai mitä?  Uteliaisuudestani olen Seiskaa muutaman kerran lukenut, kunnes ymmärsin millaista lehden sisältö pääasiallisesti on. 

Silloin, kun meni todella huonosti kulutin kyllä Seiskan tuottamaa viihdesisältöä paljonkin. Sain kai lohtua siitä että toisillakin ihmisillä menee huonosti, vaikken toimintaani ymmärtänytkään lohdun hakemiseksi. 

Kaiken hässäkän keskellä saattaa unohtua ihmisyys...

Katsoin jonkin aikaa sitten Yle Areenasta dokumenttisarjan "Politiikka Suomi." Tämä laajensi omaa ymmärystäni. Olin itsekin unohtanut poliitikkojen olevan ihmisiä. Heidän arkensa on hyvin kaukana omastani. Samalla niin inhimillistä sekä samana aikaan niin raadollista unohtaa toisen ihmisyys. Kosketuspintaa ihmisellä on eniten asioihin sekä ilmiöihin, jotka koskettavat hänen omaa elämäänsä.

Sarjassa käsitellään politiikassa mukana olemista useammalta eri tasolta. Eri puolueiden kärkinimet, useimmiten puolueensa puheenjohtajat tai ministereinä toimineet valottavat aidosti: mitä on toimia Suomen poliittisella kentällä? 

Itseäni suuresti koskettaneessa jaksossa Matti Vanhanen kertoo, kuinka Susanna Ruususen kanssa käyty oikeustaistelu vaikutti hänen hyvinvointiinsa. Hän tuo esille loistavasti, kuinka hän osasi ylläpitää narratiivia, jonka mukaan hänestä tuli kansalle näkyvä median välityksellä.  Hän sai luotua uskottava tarinan pääministerikaudellaan roolistaan koko kansan pääministerinä.

Poliitikolle olennaista on tehdä itsensä tunnetuksi koko kansalle. Puheenjohtajiksi puolueissaan päässeet henkilöt saavat huomattavasti enemmän palstatilaa kuin moni muu politiikassa mukana oleva.  Heidän tekemisensä ovat todella suurennuslasin alla. Voisin kuvitella, että samaan aikaan, kun päänimisteri pieraisee keltaisen lehden toimittajat ovat tekemässä, jos siitä suurta sensaatiohakuista otsikkoa, jolla ei ole mitään tekemistä leipätekstin asiasisällön kanssa.

Varsinkin mediaan liittyvät puheenvuorot sarjassa toivat mieleen vahvasti vainoamisen ja ajojahdin. Itse lähinnä ihmettelen kenen moraali antaa myöden tehdä töitä vastaavilla tavoilla. Ja miksi kansalla tulisi olla oikeus tietää? Presidenttikautensa loppuvaiheissa Urho Kekkonen oli sairas. Jaksossa kerrotaan kuinka häntä jäljitettiin sekä häntä jahdattiin lähes kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudesta julkisilla paikoilla. Yksi näistä paikoista oli hänen kotipihansa portti, tietenkin autotien puolelta.

On todella kuvottavaa ja samalla mielenkiintoista katsoa näitä pätkiä omasta historiastamme. En ole itse elänyt Kekkosen aikana, synnyin vasta sen jälkeen. Ainoastaan kirjoista ja erilaisista dokumenteista olen nähnyt hänen kasvonsa. Samaan aikaan kun herää syvä kunnioitus edesmennyttä valtion päämiestä kohden, en voi olla ajattelematta mitä tämä median ajojahti teki hänen mielenterveydelleen tilanteessa jossa hän oli jo valmiiksi heikossa asemassa terveydentilansa vuoksi. 

Joukko hävyttömän ja kuvottavan uteliaita ihmisiä ovat jatkuvasti kyttäämässä mitä tapahtuu, jotta siitä voisi kertoa eteenpäin. Vain ja ainoastaan, siksi että tämä koetaan oikeudeksi tiedottaa eteenpäin. Entä jos olisikin menty Maunon kuolinvuoteelle ilkkumaan Tellervolle, että saitpas ansioisi mukaan? Vai olisiko vielä mehukkaampaa ollut kuvata juuri presidentin viimeiset henkäykset ennen kuin sydän lakkaa lyömästä?

Olisiko tänä päivänä vastaanvan kaltainen sairas toiminta yleisesti hyväksyttyä?

Onhan se eri tavalla vain. Tällä kertaa uhrina ovat viinaan menevät suomalaiset. Tempparit ovat yksi loistava esimerkki aikamme tavoista tulla vapaaehtoisesti hyväksikäytetyksi. Sarjaan hakeutui usein ihmisiä, joilla oli parisuhteessaan jo muutenkin vaikeaa. Formaatin aikana nämä pariskunnat pohtivat runsaan alkoholin kanssa: onko tämä juuri se mitä haluan elämältäni? Ohjelmaa katsoessa olen ymmärtänyt osallistujien haasteiden olevan aivan muissa asioissa kuin nykyisissä parisuhteissaan.

Jälleen kerran tehdään mediasisältöä siitä kuinka jollakulla ei elämässä ole asiat kohdallaan. Siitä saa revittyä paljon enemmän juonen käänteitä sekä draamaa, jonka takia katsoja päätyykin kuluttamaan juuri kyseistä sisältöä. On todella inhottavaa ajatella että näiden ohjelmaan osallistuneiden ihmisten elämiä käsiteltiin omana aikanaan koko Suomen laajuisesti. Ja sen jälkeen eri poppoo vääntääkin jälleen sensaatiohakuiset otsikot siitä mitä onkaan tapahtunut.

Meitä ympäröi jatkuvasti tuotettu sisältö

Olemme jatkuvasti monenlaisen mediasisällön ympäröimiä. Väistämätöntä onkin, että tämä muokkaa käsitystämme ympäröivästä. On yllättävänkin helppoa jäädä kiinni omaan narratiiviinsa kyseenalaistamatta sitä. Varsinkin jos miettii sosiaalisen median sisältöä jolla on kasvavassa määrin entistä suurempi sekä vaikuttavampi rooli.  Somessa voimme valita millaista sisältöä kulutamme ja mille emme  anna aikaamme. Olemme löytäneet keinon olla yhtä virtuaalisessa todellisuudessa monin eri tavoin.

Sen ovat huomanneet myös yrittäjät, joiden tuotteista tehdään jatkuvasti somevaikuttajien toimesta kaupallisia yhteistöitä. Monilla seuraamillani vaikuttajilla on ollut periaatteena kyseisen yhteistyön soveltuvuus omiin arvoihin. Tässä mielenkiintoinen seikka onkin. kuinka avoimesti ja millä keinoin nämä yritykset tuovat arvopohjan toiminnassaan esille. Varsinkin, jos kyse on isosta organisaatiosta. 

Voidaanko silloin aidosti luvata, että jokainen työntekijä allekirjoittaa arvopohjan, jolle yrityksen toiminnan viestitään perustuvan? 

Ja miten tämän arvopohjan todennetaan olevan osana organisaation toimintaa?

Eipä tarvitse mennä ajassa kovinkaan kauaa taaksepäin, kun netti puhelimessa oli vielä haave. Netin saapuminen puhelimeen on muokannut meille saatavilla olevaa mediasisältöä sekä sen kuluttamista olennaisesti. Yksi ja sama laite kulkeutuu mukanamme kaikkialle, kuten jo kannettavakin tietokone tänä päivänä. On jo lähes oletuksen omaista, että nykyään ei selviä ilman jompaa kumpaa tai molempia.

Kaikella tuotetetulla sisällöllä on jokin tarkoitus. Tämän myötä löytyy jokin etukäteen pohdittu näkökulma tai useampia, joita käsitellään yhtäaikaa. Puolueetonta tuotettua sisältöä ei ole olemassakaan, vaan jokin tietty tarkoitusperä täyttyy, kun sisältö on julkaistu yleisön saataville. Taustalla on olemassa jokin tietty vaikuttava taho, joka hyötyy sisällön julkaisemisesta juuri sellaisessa muodossa kuin se on julkaistu.

On yllättävänkin helppoa jäädä kuluttamaan mediasisältöä ruudulta, vaikka todellisuudessa saattaisikin olla jotain muuta tekemistä. Sisältö ikään kuin vetää puoleensa voimakkaasti ja siinä sitten nauliintuu ruudun ääreen perseelleen. Itse en vuosia sitten halunnut vuosia sitten kotiini televisiota juuri tästä syystä. En halunnut sitä teennäiseksi sosiaalisen kanssakäymisen välineeksi. Ironista kyllä sen täydennykseksi on tullut älypuhelin ja läppäri tänä päivänä.

Entä jos eläisimme ilman mediaa?

Todennäköistä olisi, että tarpeemme kuluttaa vähenisi, sillä emme saisi jatkuvasti eteemme sisältöä, jonka ainut tarkoitus on muokata mielikuvaamme: mitä tarvitsen? Iso osa nykyisestä tavastamme olla, ei toimisi, sillä eri tuotteiden tai palveluiden sijoittelukin jo  elokuvissa tai tv-sarjoissa perustuu näkyvyyteen. 

Maksettua tuotesijoittelua on ollut jo pitkään tv-sarjoissa sekä elokuvissa. Samaa sisältöä näkyy siinä muutaman minuutin mittaisella mainoskatkolla. Olen yrittänyt monta kertaa "välttyä" mainoksilta sekä mainnonnalta, tästä syystä. Harvemmin siinä kuitenkaan onnistuen, koska haluan nähdä sarjaa tai elokuvaa juuri siitä hetkestä, kun tauko on ohitse. 

Ymmärrän, että mainoskanavilla tuetaan tietyn mediatalon toimintaa kuten, vaikka Nelonen median. En siltikään tykkää, että itseäni ympäröi jatkuvasti tarkoitushakuiset yritykset muuttaa käytöstäni heidän tavoittelemaansa suuntaan.

Ilman median sisältöä kertoisimme tarinoita toisella tavalla. Kokoontuisimme yhteen saman pöydän ääreen puhumaan toisillemme. Kohtaamaan toisemme siinä arkisen aherruksen ohessa. Ei olisi luotua tarvetta olla riippuvainen näin monista nykyisellään tuntemistamme asioita. Voisimme palata lähemmäs luontoa, juurillemme, mistä olemme alunperin. 

Palaisimme aikaan, jossa kuluttaisimme sen mitä tarvitsemme. Todennäköisesti emme enempää. Saattaisimme unohtaa minkälaisia haasteita tässä ajassa on. Ottaa oman paikan  siinä, mihin oma matka onkaan tarkoitettu. Ainakin sen löytäminen olisi todennäköisesti helpompaa, sillä ei olisi kaikenlaista hälinää ja epämääräistä kaaosta heti käden ulottuvilla.

Löytäisimme omat juuremme maasta ja olemisesta tässä ajassa. Ei olisi ulkopuolelta luotua painetta pakosta saadaan aikaan jotain elämässään. Eläisimme itselle sopivan kokoisessa yhteisössä, jonka kanssa elämä kokonaisuudessaan tulisi jaetuksi. 

Kellon tikityksellä ei olisi merkitystä, vaan voisi rauhassa unohtaa miten aikaa mitataan. Ainut tarpeellinen mittari ajalle olisi yön sekä päivän vaihtelu sekä vuodenaikojen syklisyys. Voisi kääntää sisäisen kellonsa luontoon. Siihen rytmiin, mitä Luonto Äiti noudattaa. Neljää selkeää isoa muutosta sekä sovittaa elämänsä niiden mukaan. 

Sitähän opiskelen jo nyt jokaisena kuluvana vuoden aikana. On todella lohduttavaa niinä hetkinä, kun sisällä myrskyää luottaa puihin. Ne ovat minua paljon viisaampia sekä eläneet paljon pidempään. Heidän huomaansa on turvallista kääntyä. Rakastan heitä. Kotikaupungissani on monta spesiaalia puuta. He elävät muistoissani kuten moni muukin elollinen. Jokainen heistä on ystäväni.

Työpöytäni on ikkunan edessä. Rakastan katsella ulos, kun teen töitä. Olen jo tälle keväälle toivottanut tervetulleiksi tiaiset💗 Joskaan en ole tunnistanut täsmällistä lajia. Joutsenien ensimmäisistä äänistä keväällä olen ollut iloinen. Suurimman ilon tähän mennessä ovat tuoneet vakioystäväiseni, puurotat. Äärettömän söpöjä kavereitahan ne ovat. Tosin muille kanssalajeilleen oravat ovat todella haitallisia. Joten heidän uudeksi lajinimekseen tuli puurotta.