Kyvyttömyyttä olla hetkessä ja sietää epämukavuutta

Neuvoessamme toisia ihmisiä, haluamme tarkoittaa hyvää, mutta tarkoitus vesittyy. Varsinkin jos neuvoa ei ole kysytty. Jää fiilis toisen päälle päsmäröinnistä asioissa, joista ei välttämättä tiedä kovinkaan paljoa. On hyvä muistaa, että tietomme toisen ihmisen elämästä ovat kovinkin vajavaiset. Se, mitä toinen kertoo on pohja, jonka varaan tietomme nojaa. Perusta, jonka päälle muotoutuu keskustelut sekä mielipiteet mahdollisine neuvoineen toisen ihmisen elämästä. Riippuen ihmisistä voi tiedon perustana olla myös selän takana puhumisen myötä tullutta juttua. Sen luotettavuus onkin jo toinen tarina.

Entäpä, jos neuvomisen sijaan ihminen tahtoisi perustarpeensa toteutuvan?

Yksi ihmisyyteemme kuuluvista perustarpeista on kuulluksi tuleminen. Tarkoittaen hetkeä, jossa saa vapaasti kertoa mielensä päällä pyörivistä asioista keskeytyksettä sekä rauhassa. Voi ottaa jopa kertomisen lomassa ottaa happihyppelyitä tai antautua lohdutettavaksi, jos tilanne kääntyy siihen suuntaan. Tarvitsemme hyväksyvää sekä rauhallista peilausta omalle itsellemme. Näin voimme rauhan ja ymmärryksen tilassa olla ihmisiä tasavertaisesti toinen toisillemme.

Neuvominen keskustelun lomassa on turvatonta kommunikointia tai oman erinomaisuutensa pönkittämistä tietämisen näkökulmasta. Olemme syystä toisistamme erillisiä olentoja. Tahdomme itsenäisesti löytää puuttuvat vastauksemme loppujen lopuksi. Tietenkin tähän tarvitsemme toisen ihmisen peilausta. Tilaa tulla kuulluksi sekä ymmärretyksi ja turvallisia kohtaamisia toisten kaltaistemme kanssa.

Neuvominen mahdollisesti alkaa jopa keskeyttämällä alkuperäisen puhujan. Keskeyttämällä toisen ottaa tilan ja ajan itselleen tässä tapauksessa tilanteessa, jossa se ei itselle kuulu. Käytöstapoihin tai etikettisääntöihin on turha tässä kohtaa vedota, jos osaa aidosti toista kunnioittaa sekä löytyy sosiaalista älykkyyttä ja tilannetajua, ei tässä hetkessä keskeytä toista ihmistä. Huomion kääntäminen itseensä tilanteessa, jossa on mahdollisesti menossa luottamuksellinen keskustelu on törkeää sekä turvatonta. Turvattomuuden tilanteeseen luo keskeyttävän osapuolen kyvyttömyys olla läsnä ja kuunnella. Tärkeää on, että ajatuksista tulisi todellisia sanoittamisen kautta keskeytyksettä. 

Neuvominen kertoo toisen ihmisen tarpeesta saada jokin asia ratkaistuksi sekä sitä kautta pois päiväjärjestyksestä. Omalla tavallaan tarkoitus on hyväntahtoinen, mutta vesittyy pahasti matkan varrella. Elämä ei ole luonteeltaan ratkottava palapeli. Viimeisen palan saatuasi paikallaan koko paletti ei ole valmis. Emme siis ikinä ole, emmekä voi olla olla valmiita. Joten miksi yrittäisimme ratkoa toisimme. Oman olemisensa epävarmuus heijastuu vahvasti, jos ei osaa luoda kohtaavaa yhteistä tilaa, jossa on turvallista olla.

Entäpä jos tässä hetkestä olisi ollutkin kehkeytymäisillään aika ja paikka, jolloin puhuja olisikin osoittanut syvää luottamusta jakamalla omastaan jotain mitä muut eivät ole kuulleet? 

Olisko tämä hetki voinut luoda aitoa lämmintä peilausta ja kohtaamista kahden ihmisen välille?

On myös hyvä kysyä itseltään: "Kuinka paljon antaa toisen ihmisen vaikuttaa itseensä?" Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäröivän maailmamme kanssa ja saamme mahdollisia vaikutteita  toisistamme, siksi onkin olennaista miettiä: "Millaisessa seurassa viettää  aikaansa?" 

Eri asia tietenkin on jos neuvoa on kysytty toiselta ihmiseltä. Silloin toinen ihminen kaipaa peilausta johonkin tiettyyn asiaan ja aiheeseen. Tällaisessa tilanteessakin on silti hyvä miettiä onko suoranainen neuvo tilanteeseen sopiva vai olisiko hedelmällisempää kertoa, vaikka mitä heijasteena voi antaa toiselle. Mikä toisen kertomassa resonoi itselle vahvasti? Peilauksella toisen ihmisen elämään voi osoittaa olevansa läsnä toisen kanssa asian äärellä, josta keskustellaan. Neuvon kysyminen kertoo toisen mielipiteellä olevan merkitystä. Toista henkilöä arvostaa niin paljon, että tahtoo tietää: "Mitä hän ajattelee aiheesta, johon on neuvoa kysymässä?"

Neuvoa antaessa saattaa olla olennaisesti vaikuttamassa toisen henkilön elämään. Ei voi etukäteen tietää kuinka paljon kysyjä antaa painoarvoa toisen mielipiteelle. Riippuen ihmissuhteen laadusta, sillä voi olla paljonkin merkitystä ihmisen toimintaan. Todennäköisempänä pitäisin, että mitä läheisempi ihmisuhde toiseen on, sitä enemmän toisen näkökulmalla on vaikutusta omaan toimintaan. Neuvovalla osapuolella on suuri vastuu siitä miten sanansa asettelee tilanteessa. Riippuen toki aiheesta, mihin neuvoa kaipaa. On eri asia kysyä: mistä löytäisin hyvän mustikkapiirakka reseptin kuin miten pääsisin pois väkivaltaisesta parisuhteesta?

Todennäköisesti yllä mainituista kysymyksistä kumpuavat keskustelutkin ovat hyvin erilaisia. Ihmissuhteen laadusta riippuen näitä kahta esimerkkiä kysytään jopa kahdelta täysin eri ihimiseltä. Millainen neuvottavan aiheen laatu on kertoo ihmisssuhteessa olevasta luottamuksesta ja sen syvyydestä. Itse en ainakaan jälkimmäistä kysymystä esittäisi vaikkapa hyvän päivän -tutulle, jos haluaisin pohtia aihetta henkilökohtaisella tasolla. Väkivaltaisesta parisuhteessa paetessaan joutuu jättämään kaiken taakseen mitä elämässä onkaan ollut. Siitä hetkestä alkaa mahdollisesti elämänsä vaarallisimmat hetket.

Ympäröivä maailmamme ei lakkaa meitä neuvomasta. Aina on mahdollista pukea sukka miljoona kertaa väärin tai keittää vettä kattilassa kahdellasadalla tapaa oikein. Rakkaan keltaisen lehdistön otsikot näin monesti kertovat. Mainokset pyrkivät muuttamaan erilaisia tarpeitamme markkinatalouden arvoihin sopiviksi. Jatkuva kuluttaminen kai, jonkinlaisen teorian mukaan, on luonut nykyisen hyvinvointimme. Tämä manipulointi tulee jatkuvasti vastaan lähes kaikkialla missä olemmekaan.

Ulkoisten vaikutteiden johdosta olemme koko ajan erilaisten neuvojen sekä tiedon äärellä. Itsestämme riippumaton herättää meissä jatkuvasti ajatuksia. Kaiken muun mielen toiminnan ohella tämä on joskus todella väsyttävää. Varsinkin, kun leikkii salapoliisia jäljittäessään koko elämän mittaiselta ajanjaksolta jotain tiettyjä yksityiskohtia.

Elämämme mallintaminen perustuu tieteelliselle hahmottamiselle. Jatkuvasti yliopistot tuottavat tieteellistä tutkimusta, varsinkin jos tieteellinen tutkimus hyödyttää markkinataloutta sekä rahavirtojen pyörimistä. Tieteellisen tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä: Mistä maailma koostuu? Miten mekanismit toimivat? Tutkimuksella pyritään jäsentämään maailman toimivuutta kaikessa mahdollisessa. Ymmärtämään tätä kaikkea mahdollista, minkä kanssa elämme.

Mielenkiintoisen kysymyksen herättää kaikenlainen elämämme ymmärrykseen pyrkiminen: Miksi on tiedettävä näin paljon? Hyvin huvittavaa on että tutkitun tiedon määrä lisääntyy jatkuvasti, mutta tietoisuus ei todellakaan kehity samankaltaisesti vaan paljon hitaammissa sykleissä. Tietoisuutemme kehittymisen sylkisyydellä on oma tahtinsa ja aikansa. Edellisten polvien asenteet ja ilmapiiri elää yllättävän kauan rinnakkain uuden kanssa.

Ulkoisen ja sisäisen maailman vuoropuhelu sekä ristiriita on todellinen. Jatkuva keskustelu siitä minkä vaikutuksen alaiseksi antautuu. Välillä voisikin olla hyvä ottaa askel taaksepäin ja miettiä mikä kaikki ulkopuolelta omaan toimintaan vaikuttaa. Onko syytä rajoittaa näitä omaan elämäänsä vaikuttavia tekijöitä?

Jatkuva tietotulva siitä: "Miten pitäisi elää, mitä ostaisin ja millainen maailma on?" ympäröi meitä jatkuvasti. Eikö olisi kohtuullista pyytää rauhaa tästä omissa ihmissuhteissaan? Tilaa ja yhteistä aikaa olla ihmisinä toisille tässä yllätyksellisessä hulluudessa jota kutsumme elämäksi.