Taidetta kaltereiden takaa mielen spiraaleista sumun keskiöstä, minkä todellisuutta ei ole olemassa. Sielu on viety pois täältä elämästä, jonnekin missä ei uskoisi minkään koskevan itseään. Tähän eskapistiseen illuusioon olisi lohdullista asumaan.
Tässä tyhjiössä on läsnä joka ikinen sekunti jonka elämästä pystyy muistamaan. Välähdyksiä avarassa tilassa aivan kuin joku näyttäisi elokuvaa paikassa, jota en tunnista. Varmasti voin todeta olevani istumassa, ehkä lattialla tai jollain vakaalla materialla. Kasvojen sade kuvattomassa palapelissä hylätyn talon pimeimmässä nurkassa kuunnellen omia ääniä kaikuna kaltereiden takaa peilejä vasten, mistä tuijotan itseäni takaisin.
Valokuvia, joista katson silmiäni. Ne huutavat minulle tarinoita menneestä ajasta. Kertomukset ovat henkilöistä, jotka ovat aina olleet siellä. Heille ei ole koskaan tullut annettua heidän ansaitsemaansa arvostusta. Itseään toistavat kysymykset, joihin ei tule koskaan vastausta. Ihmiset ovat liian helposti itsestään selvyyksiä toisilleen. Unohdettu aika valokuvina elämän kuolleista hahmoista.
Ääni palautuu seinistä takaisin nielaisten minut itseensä sekä sävyihin, joiden vivahteesta ei ole epäilystä. Ne kuljettavat mennessään ulottuvuuteen, jonka luominen on kiinni kaikessa olevaisessa, mikä on olemassa tässä hetkessä ennen henkilökohtaisen maailmani loppua.
Kukaan ei ole antanut karttaa kotiin, missä se sitten onkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa, jos koet tekstini kommentoinnin arvoiseksi<3