Kuolemalla hetki ikuisuudessa osa 1

Kuolema on luonnollinen osa elämää. Se on välttämätöntä, jotta elämän luonnollinen kehitys ja kiertokulku olisivat tällaisia kuin ne ovat. Kuoleman olemusta pohtiessa löytyy mahdollisuus arvostaa elämän ainutlaatuisuutta juuri kuluvassa hetkessä. Kuolema ravistelee meitä takaisin tähän missä elämme jokapäiväistä arkeamme. 

Itsestäänselvyyksiä ei ole vaan jokaisesta hetkestä voi tulla ainutlaatuinen kokemus aikajanalla, jonka pituutta kukaan meistä ei tiedä. Eikä kuulukaan tietää. Se veisi olennaisen osan yllätyksellisestä elämästämme, jos parasta ennen päiväys olisi koodattu tietoiseen ajatteluumme. 

Elämän paradoksaalisuus kiteytyy hyvin yksinkertaisesti ajatukseen: huonoissa tai pahoissa asioissa on olemassa kolikon toinen puoli: jotain hyvää tai päinvastoin. Tämä selviää toisinaan pienellä viiveellä ja toisinaan välittömästi. Kaikki saamme osaksi sen, mikä on omalla kohdalla tarkoituksenmukaista. 

Kuolema on kaunis opettaja niin monessa asiassa ja läsnä kaikkialla missä elämme, jatkuvasti. Paikoissa, joista emme tiedä kuolee joka päivä ihmisiä. Riippuen maantieteellisestä sijainnista luonto herää tiettyyn itselleen sopivaan aikaan. Olemme oppineet nimittämään tätä jokavuotista ilmiötä vuodenajoiksi.

Tehdessään uudelle tilaa, kuolema, ottaa pois jotain itselle tärkeää tai rakasta. Usein kuolemaan liittyvän suruprosessin aikana on poistunut joku itselle tärkeä henkilö. Myös lemmikit ovat perheenjäseniä. Suru iskeekin juuri siihen kohtaan itsessä joka on nähnyt ja kokenut tämän ihmisen merkityksellisyyden vaikuttamassa omaan elämäänsä monin eri tavoin. 

Yksinkertaista ja käytännöllistä kuolemaa on käsitellä ihmistä lähellä olevan esimerkin kautta kuten edellisessä kappaleessa. Ilmiönä se on kuitenkin läsnä kaikkialla, jotta elämä itsessään on mahdollista. Monissa viisaiden kauan sitten eläneiden kirjoittamissa tai heidän toimestaan kirjoitetuissa teksteissä mainitaan, mitä moninaisimmin keinoin tämä herkän tasapainon ylläpitäminen. On aikoinaan viitattu tähän elämää ylläpitävään herkkään tasapainoon elämästä ja kuolemasta.

Elämän paradoksaalisuus on välillä haasteellista käsittää, sillä kolikon toisella puolella olevat asiat saapuvat olemassa oleviksi ja läsnäoleviksi kukin omalla painollaan juuri oikea-aikaisesti. Tähän ei ole olemassa mitään tarkka määritelmää missä ja milloin jokin tietty asia ilmenee elämänpiiriin.

Pyrkimys välittää viisautta ihmisenä olemisesta tarkoituksena sama päämäärä, mitä nykyään olemassa olevissa ilmiöissä on havaittavissa: ihmisenä olemista toiselle ihmiselle. Ihmisyyden ymmärrykseen ja arvostamiseen lähtökohtana on kyky kunnioittaa toista kanssakulkijaansa.

Historian havinaan hävinneet nimet ja tekstit ovat omana aikanaan olleet hengittäviä, tuntevia sekä ajattelevia todellisia ihmisiä. Jälkensä jättämisen myötä he ovat ottaneet oman paikkansa tässä ikuisuuden ketjussa jota toisilla sanoilla kutsutaan elämäksi. Sukupolvien myötä muodostamme omanlaisemme aikajanan vaikutuksellamme elämään ja sen olevaisuuteen. Energiaan, joka sykkii ihmisessäkin sisällä, on aika jossain vaiheessa vapautua olemisen ikuiseen virtaan voidakseen mahdollisesti saada toisen kukoistuksen muodon.